Hynttyyt yhteen kilpailijan kanssa

1980-luvun puolivälissä alkaa näyttää selvältä, että lääketeollisuudessa pärjätäkseen Orionin on edettävä kahdella kärjellä: toisaalta patenttivapailla edullisilla tuotteilla, toisaalta kalliimmilla patentoiduilla alkuperälääkkeillä.

Samaan aikaan kun yhtiö lähtee kehittämään geneerisiä valmisteitaan, yritetään myös oma tutkimusputki saada kuntoon. Varteenotettavana vaihtoehtona pidetään ulkomaista yritysostoa, mutta yhtäkkiä eteen avautuukin yllättävä mahdollisuus: suurin kotimainen kilpailija Farmos on kaupan. Pitkien neuvottelujen jälkeen Farmoksesta tulee ensin Orionin tytäryhtiö vuonna 1988 ja vuonna 1990 entiset kilpailijat fuusioituvat.

Tutkimuksen kannalta kahden kotimaisen jätin yhdistyminen onkin onnenpotku: molempien aiemmin tekemä työ täydentää toisiaan. Farmoksella oli kehitelty esimerkiksi sydän- ja syöpälääkkeitä sekä eläinrauhoitteita, Orionilla puolestaan muun muassa lääkettä Parkinsonin tautiin.

Yksilöiden tasolla hyppy uuteen ei välttämättä suju yhtä saumattomasti: Farmoksen toimivalle johdolle fuusio tulee lopulta yllätyksenä ja kahden ison toimijan yrityskulttuurin hitsaaminen yhteen ei käy käden käänteessä. Fuusion kynnyksellä Farmoksen pääjohtaja Sten-Olof Hansén kuitenkin muistuttaa sopeutumisen tärkeydestä kirjoittaessaan joulutervehdyksen Farmos-uutisiin:

”Sopeutuminen ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin on aiheuttanut työtä meille kaikille. Kuluvan vuoden ja edellisten vuosien kokemusten perusteella voimme tehdä varman johtopäätöksen, että ainoa pysyvä asia nykyajassa on muutos.”

Kuvassa Domosedan-mitali Farmoksen kehittelemän eläinrauhoitteen kunniaksi. Domosedan on vuonna 1983 ensimmäinen molekyylistä asti lääkkeeksi kehitetty lääkevalmiste Suomessa.